Alkeiskurssi

Ilmoittaudu kurssille tästä!

Alkeiskurssilla opit tarvittavat taidot ensimmäisille hypyille. Kurssilla käsitellään kaikki hypyn osa-alueet: tarvittavat varusteet, käyttäytyminen koneessa, uloshyppy, varjon avautuminen, ohjaaminen ja maahantulo.

Ensimmäiset hyppysi ovat pakkolaukaisuhyppyjä (PL), joissa varjo aukeaa automaattisesti. PL-hypyt hypätään tuhannesta metristä. Mukanasi on myös radio, josta saat tarvittaessa ohjeita laskeutumiseen. Tavoitteena kuitenkin on opetella hyppytapahtuma niin perusteellisesti, että selviät mahdollisista yllättävistäkin tilanteista itsenäisesti ja turvallisesti. Kolmen hyväksytyn pakkolaukaisuhypyn jälkeen pääset harjoittelemaan varjon itsenäistä avaamista, edelleen pakkolaukaisulla.

Alkeiskurssi kestää kolme päivää, perjantaista sunnuntaihin. Jos osanottajia on tarpeeksi, voidaan myös järjestää erillinen kurssi jolloin viikon aikana on kolme teoriailtaa ja viikonloppuna käytännön harjoitukset ja hyppypäivä.

Kurssiin sisältyy kaksi hyppyä, ensimmäinen pakkolaukaisuhyppy ja oppilasuran viimeinen koehyppy, HLU:n jäsenyys vuoden loppuun asti ja kerhon varusteiden käyttöoikeus koko vuodeksi.

Kurssille osallistujien pitää olla vähintään 15-vuotiaita, yli 60-vuotiailta vaaditaan lääkärintodistus normaalista terveydestä (Ohje tutkivalle lääkärille). Alle 18-vuotiaat tarvitsevat vanhempiensa kirjallisen luvan. Silmälasit eivät ole este. Painoraja on varusteiden vuoksi 100 kg. Tajuntaan vaikuttavat sairaudet estävät hyppäämisen, samoin vakituinen kolmiolääkkeiden käyttö.

Kurssin käytyäsi ja ensimmäisen hypyn hypättyäsi maksat hypyistäsi normaalin oppilashyppyhinnan.

Käytännön järjestelyt

Kurssi pitää maksaa kokonaisuudessaan viimeistään ennen ensimmäistä hyppyä. Maksuohjeet lähetetään ilmoittautumisen jälkeen sähköpostitse. Kurssimaksu sisältää kerhon jäsenmaksun.

Tavallinen tapaturmavakuutus ei yleensä korvaa tapaturmia, jotka ovat sattuneet laskuvarjohypyllä. HLU suosittelee laskuvarjohyppytoiminnan kattavan vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen ottamista. Esimerkiksi Suomen Ilmailuliiton (SIL) jäsenmaksu sisältää ryhmätapaturmavakuutuksen, josta tarkemmat tiedot löytyy suoraan Ilmailuliiton sivuilta http://ilmailu.fi/jasenedut tai soittamalla p. 09-3509340.

Kurssiaikataulun saat tietää ilmoittautuessasi. Varaathan kurssipäivät kokonaan vapaaksi lauantain ja sunnuntain osalta. Perjantaina kurssi alkaa n. klo.18.00.

Kerholle kannattaa aina varata mukaan lämpimät ulkoiluun soveltuvat vaatteet, varavaatteet, peseytymisvälineet, mukavat kengät, joissa ei ulkoisia koukkuja tai nauhakujia, hyppykäyttöön soveltuvat sormikkaat (lämpimät ja ohuet, ei liukkaita villasormikkaita).

Ilmailussa promilleraja on ehdoton nolla, krapulaisenakaan ei kannata yrittää hyppäämään.

Ruokailu ja majoitus

Kerholta löytyy omakustannehintainen kanttiini, josta löytyy ainakin kahvia ja limua, toisinaan muutakin purtavaa. Eväiden tuominen on myös hyvä vaihtoehto, keittiö, mikroaaltouunit sekä jääkaapit löytyvät kerhotiloista ja ovat kaikkien vapaassa käytössä.

Kerhon pihalla voi majoittua teltalla tai asuntovaunulla. Muista majoitusvaihtoehdoista kannattaa kysyä suoraan kurssisihteeriltä.

Alkeiskursseista saat lisätietoa soittamalla numeroon 0400 889858 tai sähköpostitse skydivehame.kurssit@gmail.com.

Ilmoittaudu tästä!